~

~

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Last 5 days

Anteeks ku en oo kirjotellu tänne mitään muutamaan päivään kun on vähän kiirettä pitänyt..
Keskiviikko ja torstai oltiin siis vielä au pair koulussa New Yorkin Long Islandilla ja perjantaina minä ja 315 muuta au pairia lähettiin isäntäperheisiin. Nyt oon siis täällä Houstonissa, Teksasissa. :)

Keskiviikko oli au pair koulussa ihan kamala päivä. Meillä oli oppitunteja aamu kaheksasta ilta puoli kymmeneen, eli semmonen kevyt 13,5 h päivä. Torstaina meillä oli kahteen asti tunteja (ensiapukoulutus) ja sitten päästiin lähtemään busseilla kohti NYCiä! Ku päästiin perille niin meillä oli opastettu kierros bussista käsin sekä kävellen. Käytiin kattomassa Ground zeroa eli siis sitä paikkaa missä WTC tornit oli ennen 9/11:ä. Sen muistomerkin reunoille  oli kirjotettu kaikki siinä onnettomuudessa kuolleiden ihmisten nimet ja joka päivä sinne viedään valkoset ruusut niitten nimien kohdalle, joilla olis sinä päivänä syntymäpäivä. Se meiän opas oli ihan mahtava ku se tiesi mis kaikis rakennuksis mitäki on kuvattu ja mihin teeveesarjat ja elokuvat sijottuu (Men in black, frendit, jnejne.). Ton opastetun kierroksen jälkeen ne ketkä oli ostanu lipun ni pääsi Rockefeller Centerin katolle ja sieltä näky oikeesti K-O-K-O New York. Se oli ihan uskomattoman hienon näköstä! Loppuaika meillä oli vapaa-aikaa ja käytiin Times Squarella ja kierreltiin ympäriinsä. Oli kyl unohtumaton reissu tuo.Ku oltiin lähössä Nycistä takas koululle ni jotkut au pairesta oli eksyny ja jouduttiin oottamaan tunti niitä et ne pääs busseille. Ei muuten mitään mutta meiän piti pakata viel illalla koska seuraavana aamuna oli tarkotus lähtee kahdeksan aikaa kohti isäntäperheitä.
my colombian girls Manuela & Alejandra <3

au pair training school ja suomitytöt 


Ground Zero



Empire State building

Central Park




Ellen Times Squarella :)



Perjantai aamulla käytiin vaan aamupalalla ja sitte haettiin tavarat, luovutettiin huoneiden avaimet ja pakkauduttiin busseihin. Toiset lähti busseilla hostperheisiin, toisia tultiin hakemaan ja osa meni busseilla lentokentille ja lentokoneilla perille. Ainoastaan yks meksikolainen tyttö oli tulossa mun kanssa samoilla lennoilla Houstoniin. Lennettiin siis NY-Dallas-Houston ja lennot meni tosi hyvin mut oltiin ihan hukassa Dallasin lentokentällä. Onneks yks mies tuli kysymää mitä etitää ja hän opasti meiät oikeesee paikkaa ja autto selvittämää mist saadaan tietää terminaalin ja portin numero. Meiän lento saapu vähän myöhässä Houstoniin ja hostäiti oli mua siellä vastassa. Ajettiin kotiin ja siellä mua oli vastassa hostisä, lapset ja kaks kissaa. :) Tä talo on amerikantyyliin melko iso. Mulla on oma makuuhuone ja vaatehuone ja melkeen yksityisessä käytössä oleva kylpyhuone mis on kylpyamme.

Lauantaina lähettiin hostisän kanssa aamupäivästä ajamaan, et tottuisin tohon auton melko isoon kokoon ja automaattivaihteisiin. Ajettiin parikertaa toi lasten koulumatka ympäri. En hajottanu meiän autoa enkä kenenkään muunkaan autoo enkä tappanu ketään, joten oon tyytyväine. x) Iltapäivällä mentiin Amandan (näiden aikasemman au pairin kanssa, joka lähtee täältä ens torstaina) kaa tohon läheiseen ostoskeskuskeen ja käytiin vähän shoppailemassa ja syömässä. Meiän kaa tuli syömään yks toinen au pair ja yks Amandan toinen kaveri. Ku tultiin kotiin ni muilla oli dinner, mut koska oltiin jo syöty Amandan kanssa ni pidettiin sitte vaa seuraa perheelle. Tä mun hostperhe noudattaa kosher-ruokavaliota. Illalla lähettiin Amandan ja Isabellan (saman aupairin kanssa joka oli meiän kanssa syömässä ostoskeskuskessa) kanssa baariin. Täällä on alkoholi-ikäraja 21, joten vesiselvänä mentiin.

Tänään skypetin päivällä kotiin ja sen jälkeen lähettiin hostäitin kanssa taas ajelemaan. Hyvin meni taaskin, mut musta vaa tuntuu et tuun nii monta kertaa eksymään ku kaikki risteykset näyttää must samoilta. XD Ku tultiin ajelemasta ni lähettiin koko perheen voimin Ikeaan (!!!) kattomaan jotain huonekaluja noitten lasten huoneisiin. H-isä ja -äiti ja N jäi viel ikeaan ku mä, Amanda, J ja M lähettiin syömään frozen yogurttii yhtee ihanaan paikkaan mis oli vaik kuin montaa eri vaihtoehtoo froyoo ja koristei! Ah rakastuin siihe paikkaan ja oli nii paljon halvempaaki mitä Suomes. Tultiin sielt just kotiin ja nyt täs vaa kirjottelen. Joudun tänään kuulemma lähtee ajamaan yksin johonki ja mun täytyy koittaa päästä takasin kotiin ja jos en löydä ni pitää soittaa noi hakemaan. XD katotaan kuin käy.


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ekat päivät

Piti päivittää jo eilen illalla ja lisäillä kuvia mutta täällä on niin huono netti että en saanut koneella nettiä avattua. Kirjotan nyt siis puhelimelta eikä mulla ole tässä niitä kuvia niin lisäilen ne sitten myöhemmin heti kun pääsen koneelta nettiin.

Maanantaina meillä jo perille päässeillä oli vapaapäivä ja lepäiltiin, syötiin ja käytiin kävelemässä campusta ympäri. Muuta varsinaista ohjelmaa meillä ei ollut paitsi illalla oli sellanen kokoontuminen missä kerrottiin miten netistä saa saa sellasen numeroaarjan, jota tarvitaan kun hakee sosiaaliturvatunnusta tai ajokorttia jne. Meille oltiin tilattu sinne tapaamiseen pizzaa namnam x) Käytiin illalla vielä tossa lähellä olevassa supermarketissa kääntymässä.

Illan mittaan ja yöllä saapui lisää au paireja ja meidänkin huoneeseen tuli kaksi saksalaista lisää. Täällä on oikeesti varmaan puolet au paireista saksalaisia!

Tiistaina meillä oli koko päivä erilaisia oppitunteja lasten tyypillisistä taudeista, terveellisestä ruokavaliosta, turvallisuudesta jne. Meillä oli koko päivän aikana kaks puolen tunnin taukoa ja yks tunnin ruokatauko. Oli melko puuduttavaa istuu kaks ja puol tuntia putkeen.. Mutta ihan kivoja noi oppitunnit muuten on! Ruuaksi meillä oli salaattipöytä ja pastaa ja kanaa. Oon tosi positiivisesti yllättynyt että täällä on niin hyvät salaatit ja vihannekset! Istun noilla tunneilla samas pöydässä kahden kolumbialaisen ja yhden tanskalaisen kanssa ja kaikki on tosi mukavia!
Meille tultiin jossain vaiheessa yhtä tuntia sanomaan että joidenkin au pairien host perheet on halunnu antaa heidän au paireilleen lahjan ja mä olin yks niistä. Saatiin tunnin jälkeen käydä hakemassa ne yhestä luokasta ja me saatiin sellaset pinkit culrural caren laukut joissa oli i love new york teepaita, juomapullo, valokuvakehys, kyniä, lahjakortti starbucksiin ja sitten siellä oli lahjakortti tolle torstain NYCin opastetulle kierrokselle (muuten se ois pitäny maksaa ite). Oon niin ilonen että sain ton, pistin hosteille heti kiitos sähköpostin. Muuta ei sitten eilen Oikeen kerettykkään tekemään, kaupassa käytiin pyörähtämässä illalla. Ostettiin yhelle tsekkiläiselle au pairille synttärilahjaks sellanen ihana suklaamuffinssi ku hän täytti 20 weee. :) Oon niin ylpee itestäni, oon koittanu säästää rahaa koska suomessa se ei ikinä onnistunu ja nytten en oo kuluttanu rahaa vasta ku alle kymmenen dollaria koko reissun aikana!

Tänään tulee olemaan taas 13,5 tunnin päivä, sitä odotellessa... Lisäilen noita kuvia heti ku pääsen koneelta nettiin! Kuulemisiin!!!

maanantai 25. elokuuta 2014

Arrived in NYC!

Täältä New Yorkista Au Pair schoolista kirjottelen täl hetkellä siis! Eilen klo 17.15 Suomen aikaa lähti lento Helsinki-Vantaalta kohti Lontoota ja siellä sitten vaihettiin New Yorkin koneeseen. Molemmat lennot meni tosi hyvin, jälkimmäisellä oli jonkun verran turbulenssia mutta muuten oli tosi mukavat lennot. Vaihtoaika oli sopivan pitkä ja Heathrowssa oli niin hyvät opasteet ettei tullu kiirettä tai paniikkia. Lontooseen lentävä kone oli melko pieni ja sellanen yksinkertanen mutta sit toi NYCin kone oli ihan sika iso ja siel oli kaikkii mukavuuksii mitä ekas konees ei ollu (telkkarit jne). Meitä Suomesta au pairiksi lähtijöitä oli noin kymmenen ja liikuttiin sellasena yhtenä ryhmänä ni kaikki selvis hyvin perille. New York oli muuten ihan huikeen näkönen ilmasta käsin ku oli pimeää ja kaikki valot vaa loisti! <3 Ku päästiin Nycissä passintarkastuksesta läpi ni meitä oli vastassa Au Pair schoolin kuljettaja, joka toi meiät sitten tänne kouluun. Ajettiin joku vajaa tunti tänne koululle, vietiin tavarat huoneisiin, syötiin ja monet jutteli kotiin kun saatiin wifi toimimaan. Joskus kahden jälkeen yöllä pääsin nukkumaan ja sitte aamulla seiskan aikaan joku idiootti alotti jonkun seinän poraamisen täs rakennuksessa..... XD 

Nyt vaan chillaillaan tää päivä ja venaillaan et loputkin au pairit pääsee perille tänne koululle. Tulos on ilmeisesti yks suomalainen tyttö viel ja saksalaisia ja eteläamerikkalaisia ainakin. Tällä hetkellä meitä on täällä me suomalaiset, pari saksalaista ja yks tsekkiläinen. Jaan mun huoneen tällä hetkellä yhen tosi mukavan saksalaisen tytön kanssa jonka hostperhe asuu myös Teksasissa, kylläkin Austinissa. Meiän huoneeseen tulee tänään vielä kaks muuta tyttöä, jotka on kanssa viettämässä vuoden Teksasissa. 

Ollaan lähössä tästä just aamupalalle ku saan vaan tän loppuun niin hei vain ja kuvia tulossa heti ku kerkeän ottamaan! 
 
Kuulumisiiiiin!!!

torstai 14. elokuuta 2014

10....

Tosi hyvältä vaikuttaa tä mun perille pääseminen.... Juttelin tossa yhen toisen suomalaisen au pairin kanssa, joka lähtee nyciin samalla lennolla mun kanssa ja pyysin häneltä puhelinnumeroo, et jos nähään vaikka sillon MAANANTAINA 25. päivä lentokentällä Helsingissä, ni voidaan mennä samaa matkaa. Hän siihen sano, että hänen lentonsa on ainakin jo 24. päivä SUNNUNTAINA ja no minäpä menin tarkistamaan tuolta online accountista ja niihän se munkin lento on sillon sunnuntaina. Hyvin oon taas kattonu tiedot, päädyn aika varmasti johki Pekingiin...

Eilen alko sitten tä kavereitten hyvästeleminen ( yhyyy ) ja oltiin Naantalissa syömässä kera Lauran, Nellin, Elenan, Heidin, Idan ja Anniinan ja sen jälkeen mentiin viel Turkuun jälkkärille :P Ei sitä oikeen vielä tajunnu eikä sisäistäny että näki toiset ehkä viimesen kerran vuoteen, mutta kyllä sekin varmaan sit jossain kohassa valkenee :( ikävä tulee <3 Tytöt anto mulle söpön muumisuklaarasian, kukkasen ja IHANAN kortin (otan sen mukaan tonne usaan ja kattelen sitä sit ku tulee ikävä)!




keskiviikko 6. elokuuta 2014

18 päivää...

^  tuon verran Suomessa oloa enää jäljellä ja jo alkaa jännittää, lähinnä se että selviinkö koskaan perille Teksasiin. Lennot ilmesty tässä pari päivää sitten tonne mun online accountiin ja kattelin kauhulla et joudun vaihtamaan lentokonetta myös USAn sisällä kun lennän NYCistä Houstoniin. Oon aika varma että löydän itteni jostain ihan muualta mist pitäis, koska oon lentäny kerran aikasemmin (tai kaks jos takastulomatka lasketaan toiseks matkaks..) enkä ikinä yksin. Meitä au paireja lähtee melko monta samalla lennolla Suomesta niin uskon että NYCiin selviän mutta muusta en olekkaan tosiaan sitten niin varma, koska sillä toisella lennolla ei oo ku ilmeisesti yks toinen au pair/vaihtari (jos oikein ymmärsin....).

Mulla piti tänään olla joku sellanen online workshop tohon vuoteen liittyen mut en saanu sitä ohjelmaa toimimaan kummallakaan koneella kunnolla ni missasin sen sitten. Mittailin tänään myös matkalaukkujen kokoja et onko sopivia lennoille ja selvittelin että käykö Visa Electron yhdysvalloissa. Aion kyllä avata siellä ihan amerikkalaisen tilin mutta ton ekan NYCin viikon tarviin jotain muuta maksuvälinettä kun käteistä niin jos jollain on kokemuksia Visa Electronilla maksamisesta USAssa ni kertokaa ihmeessä että toimiko hyvin, huonosti vai hyvin huonosti. :) 

Mutta nyt on vielä parisen viikkoa aikaa tehdä töitä, nauttia tästä kaunihista Suomen maasta ja nähä kavereita (OTTAKEE YHTEYTTÄ)  jnejne. Jatkoa seuraa!