~

~

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Poissaoloa

Poissaolon selvitys: Vein hostlapset musiikintunnille tossa muutama viikko sitten ja otin läppärin mukaan, jotta voisin jatkaa kotitehtäviä San Antonion kurssille. Istuin siellä sitten odottamassa ja mulla oli läppäri kassissa ja kassi mun sylissä. Yllättäen Yks lapsista päätti istua mun syliin mun kassin päälle. Tässä vaiheessa ilmeeni: 0.0
Avasin tietokoneen ja totesin että näyttö oli halki lähes koko matkalta. Siispä en näe tietokoneeni näytöltä tällä hetkellä lähestulkoon mitään ja se on muutenki niin hidas, että menee suunnilleen neljä tuntia kirjottaa yksi blogiteksti. Siksi en oo kauheesti lähiaikoina elämääni tänne jakanut. Nyt yritän siis piipertää tätä puhelimella. 

Kuten voitte arvata, en tässä vaiheessa pysty enää muistamaan kaikkia neljän viikon tapahtumia, mutta yritän parhaani. 
Neljä viikkoa sitten viikonloppuna päätettiin suunnistaa vielä viimesen kerran Galvestoniin rannalle ennen talvea. Otettiin piknik-kori mukaan ja suunnistettiin rannalle. Oli ihan älyttömän tuulista eikä aurinkokaan paistanu koko aikaa. Mulla oli ihan sikama vaatteita päällä ja kietouduin vielä pariin pyyhkeeseenkin. :D Lucy ja Laura hulluina meni jopa uimaan (toisaalta se vesi oli kyllä varmaan lämpeempää mitä ilma..) Kyllä mäkin jossain vaiheessa otin hupparin pois ja kastelin varpaat Meksikon lahdessa. 

Pari viikkoa sitten oltiin San Antoniossa viikonloppukurssilla Lenan, Lauran, Laran ja Viviannen kanssa. Meiän au pairien täytyy siis opiskella täällä vuoden aikana kuuden "creditin" (eli vissiin niinku opintopisteen) verran. Sitä ei oikeen oo määritelty että mitä pitää opiskella, joten valittiin siis ainoo Teksasissa tällähetkellä järjestettävä kurssi. Se kurssi oli sellanen Amerikan kulttuuriin perehdyttävä, melko turha, jos nyt rehellisiä ollaan. Opettajat oli myöhässä jokaselta tunnilta ja niillä ei ollu kaikkia tarvittavia tavaroita mukana ("koska olis vaatinu niin paljon työtä ottaa ne mukaan") ja muutenkin ei mitään suurta vaikutusta tehnyt. Vapaa-ajalla oli kivaa, käytiin kiertelemässä downtownissa ja käytiin syömässä jne. San Antonio on kyllä tosi nätti paikka, ihan erilainen mitä Houston. Siellä oli paljon kaikkia vanhoja rakennuksia ja sen kaupungin läpi virtas joki. Muistutti ehkä jollain tapaa Turkua. 
Siellä kurssilla oli myös se toinen suomalainen au pair ja oli kivaa taas puhuu pitkäst aikaa suomee jollekki face to face. 

Parin viimeviikon aikana lämpötilat on ruvennu putoomaan niin että päivisin on joku 15-20 astetta lämmintä. Muutamana päivänä lämpötila ei noussu yli kymmenen asteen ollenkaan ja parina yönä oli nollassa. Hassuu et täällä toi viis lämpöastetta tuntuu ihan sika kylmältä, mut johtuu varmaan siitä et ku en normaalisti oo Suomessa tottunu niin pitkään ja lämpimään kesään. En tiiä. 

Lasten kanssa on menny ihan kivasti, saan haleja  ja saan kuulla että oon awesome. :) hyvä mieli noista tulee. 
Tällä viikolla on Thanksgiving, joten J:llä on ollu tä viikko kokonaan vapaata ja noilla kahella muulla on tänään eka vapaapäivä. Stressain etukäteen tätä viikkoa tosi paljon kun en ollu oikeen varma mitä vanhemmat haluis että teen näitten lasten kanssa, eli haluuko ne et keksin niille koko ajan jotain tekemistä vai voidaanko pitää myös ihan vaan rentoutua kotona. Pelkäsin myös että jos ehdotan jotain näille lapsille ni ne on vaan että "njäääh, en mä halua", mutta ei ainakaan vielä oo ollu sellasta ongelmaa. Must tuntuu et se auttoi vähän kun kirjotin ylös mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhessä ja näytin sen listan J:lle ja sanoin et se voi valita sieltä listalta asioita mitä se haluais tehä. Miettisin myös aikataulua päiville vähän etukäteen. Kyllä äiti, mä SUUNNITTELIN! (Usko tai älä.) 
Maanantaina siis pelattiin koripalloa ja wiitä ja käytiin salilla. Tiistaina käytiin keilaamassa J, minä, Lucy ja Lucyn hostlapsi. Pelattiin lautapeliä ja käytiin myös palauttamassa pari kirjaa kirjastoon ja vietiin yks paketti yhelle perheelle.

Tänään ollaan ainakin menossa kirjastoon ja tehdään chubby bunny challenge ;)

Tä mun perhe ei juhli Thanksgiving:iä oikestaan joten oon menossa huomenna Lucyn luokse syömään Thanksgiving dinneriä. Tiesitteks muuten et keskiverto amerikkalainen syö 5000 kaloria thanksgiving dinnerillä?! Miettikää sitä.

Eilen tuli muuten kolme kuukautta täyteen USAssa. Tän viikon aikana oon ruvennu kaipaamaan kotia  ja kaikkii tärkeitä ihmisiä Suomessa. (Tämä on yksi kulttuurishokin vaihe, opin siellä kurssilla). En tiiä johtuuko siitä et oon skypetelly ja viestitelly ja soitellu niin monelle tässä viikonlopun ja tän viikon aikana. Mutta olette siis kaikki ajatuksissa <3

Ps. En pysty jostain syystä lataaman kuvia tänne puhelimelta ni lisäilen niitä vaikka facebookkiin sitte :)