~

~

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Back to school

Poikien spring break on vihdoin ohi ja nyt he ovat takaisin koulun penkillä! Toi spring break viikko oli aika uuvuttava vaikka pojat puuhailikin tosi paljon vanhempiensa kanssa kaikennäkösiä juttuja, kuten kävivät teatterissa, elokuvissa, äidin työpaikalla jne. Kuitenkin koska puuttuu se arjen rutiini niin oli jotenkin raskas viikko. Perjantaina ton vanhemman pojan yksi kaveri tuli meille kylään ja pelattiin kaikki pojat ja minä yhdessä jalkapalloa takapihalla ja oli ihan sika kivaa! Vanhemmat hostlapset on tästä syystä tosi mukavia, että heidän kanssaan pystyy oikeasti puuhailemaan jotain. 

Lauantaina oltiin Vilman kanssa cityssä koko päivä, shoppailtiin molemmille kengät ja farkkuja ja käveltiin keskuspuistoa ympäri. Olin niin oottanut lauantaita koko viikon, koska olin viettäny tosi paljon aikaa vaan kotona sen spring braken takia ja myös koska ei oltu Vilman kanssa nähty kahteen viikkoon!!!!! Mulla ja Vilmalla tuli kahdeksan kuukautta USAssa täyteen, joten syötiin sen kunniaks ihanat vohvelit Central Parkissa! Tulin kotiin melko aikasin, jo kahdeksan aikaan. 





Sunnuntaina lähdin kasin junalla aamulla cityyn, kouluun! Meidän au pairien pitää opiskella 6 CEU:n (creditin) verran tämän vuoden aikana. Mulla on jo 4 credittiä, jotka sain San Antonion kurssilta Teksasista, mutta tarvin siis vähintään kaksi lisää. Kuulin kurssista, joka järjestetään New Yorkissa kolmena sunnuntaina kuuden tunnin ajan ja kurssiin sisältyy viikonloppu Niagaran putouksilla toukokuun lopussa. Tästä kurssista saa 4,5 credittiä, eli en oikeasti edes tarvitsisi kaikkia niitä, mutta olen kuullut että kurssi on todellakin kokemisen arvoinen, joten päätin ilmottautua. Sunnuntaina oli siis ensimmäinen kerta ja oli ihan mukavaa. Meidän opettaja on tosi mukava ja meidän ryhmässä on paljon mukavia tyyppejä. Kurssi on siis Niagaran putouksista (historiaa, kehitystä, nykypäivää jne.). Katsottiin, joku dokumentti, tutustuttiin toisiimme, saatiin vähän kotitehtäviä ja käytiin yleisiä asioita läpi. 
Koulun jälkeen tapasin Annin cityssä, käytiin dinnerillä yhessä meksikolaisessa paikassa ja sitte käveltiin high linelle ja sieltä pirtelöiden kautta Penn stationille ja junaan. Oli kyllä tosi mukava tällänen suomiihmisetviikonloppu ja tuli naurettua pajon ja vähän päälle taas x) 









Mun piti muuten viimeviikolla käydä teoriakokeessa, että saisin New Jerseyn ajokortin, mutta mä olin onnistunu hävittämään mun kansainvälisen ajokortin, joten jouduin ensin hankkimaan käännöksen mun suomalaisesta ajokortista, jotta voin mennä sinne kokeeseen. Nyt torstaina siis uusi yritys, saa nähdä miten käy... 

Sain Cultural Carelta muuten sähköpostin, että pitäisi alkaa ilmoittelemaan toiveita minä päivänä haluaa lennon takaisin Suomeen... Vuosi siis todellakin alkaa hyvää vauhtia lähestyä loppuaan. Se pisti miettimään täältä lähtöä ja Suomeen paluuta ja tulen kyllä kaipaamaan Amerikkaa, mutta kyllä on aivan ihanaa palata takaisin Suomeen! Ajattelinkin, että voisin kertoa vähän asioista, jotka on erilaisia täällä USAssa verrattuna Suomeen.

- ihmiset on avoimempia ja vieraille jutteleminen hississä, kassajonossa, koulun pihalla, junassa jne. ei oo mitenkään epätavallista

- toisaalta toi avoimuus ei oo sellasta niin vilpitöntä mitä Suomessa. Jos joku täällä kysyy, että mitä kuuluu, niin ei ne oikeesti halua tietää mitä kuuluu. "How are you?" on oikeastaan verrattavissa suomen kielen "moi":hin. 

- täältä saa kaikkea ja kaikki on helposti saatavissa

- täällä on kaikki hieman halvempaa mitä Suomessa, varsinkin bensa!

- bensasta puheenollen, diesel autot on tosi harvinaisia, ja kaikki autot on automaattivaiheteisia

- täällä ei juoda hanavettä. Sitä voi kyllä periaatteessa juoda, mutta se maistuu kloorille. Tosi monilla on joko filtterit jääkaapinovessa tai sitten erillinen filtteröity hana normaalin hanan vieressä.

- ravintoloissa on juomiin ilmaiset täytöt (free refills)

- jenkit ei niinkään syö lämmintä lounasta, vaan se on yleensä joku sandwich, sipsejä, jugurttia jne.

- tosi monilla perheillä on siivooja, lastenhoitaja, puutarhureita, kovin monia juttuja ei tehdä itse

- jenkit syö paljon enemmän ulkona mitä suomalaiset

- tiet on tosi huonossa kunnossa (paitsi moottoritiet)

- moottoriteillä on usein 3-4 kaistaa yhteen suuntaan

- joka paikkaan ajetaan, vaikka kävellen menisi 5 minuuttia. 

- teknologia on melko alkeellista, ilmastointilaitteet on sellasia ikkunoissa olevia monissa paikoissa, kaikilla on vielä lankapuhelimet, kaduilla on ns. puhelinkoppeja

- vessanpöntöissä on enemmän vettä ja ne on matalampia

- suihkussa ei voi säätää vedenpainetta, pelkästään lämpötilaa

- Suomessa lapset on paljon itsenäisempiä ja niille annetaan enemmän vastuuta

- epäterveellinen ruoka, ei niinkään hampurilaiset ja hot dogit jne, mutta tosi paljon syödään kaikkea pakastimesta (french toast sticks, chicken nuggets, pizza jne) 

- täällä on halvempaa asua

-talot isompia, mutta huonolaatuisempia kylläkin, nitisee ja natisee ja lämpö karkaa tosi helposti :D 

- koulut suljetaan lumen takia (????????) 

- USA paljon monikulttuurisempi kuin Suomi

- oikealle saa kääntyä punaisia päin liikenteessä, kunhan ei häiritse muuta liikennettä

- useissa liikennemerkeissä lukee, mitäe tarkoittaa (kärkikolmio, kielletty ajosuunta, yksisuuntainen tie jne) 

- ei käytetä pussilakanoita, vaan käytetään sellasta tavallisen näköstä lakanaa ja sellasta paksumpaa päiväpeiton tyylistä juttua sen päällä

- alkoholi-ikäräja on 21 

- autoa saa monissa osavaltioissa alkaa ajamaan kun täyttää 16 

- amerikkalaiset ei niinkään polta tupakkaa

- muovikassit on kaupoissa ilmaisia, kassaihminen pakkaa ostokset, ja yhteen kassiin laitetaan vaan muutama tavara, joten monet lähtee kaupasta noin 20 muovikassin kanssa (ihan kamalaa tuhlausta)

- kulutuskulttuuri, paljon kertakäyttöä (lautasia, tiskirätit, paljon pakkausmateriaalia, kosteuspyyhkeet, vaatteet laitetaan kaikki pesuun yhden käyttökerran jälkeen) 

- melkeen joka talossa on murtohälytysjärjestelmä

- käveltytiet on kapeampia ja ne on tehty sellasista ihme betoninpalasista

-erilaiset pistorasiat :D 


Tossa nyt on muutamia mitkä tuli ekana mieleen! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti