~

~

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Lämpöö ja valoo

Hi! How are you? :)

Mulla ei oo ollu viimeaikoina yhtään motivaatiota rustailla tänne blogiin, mutta nyt ajattelin kertoa vähän viimeaikojen seikkailuista. 

Kesä on saapunut South Orangeen ja kelit on ollu mitä kauniimmat erityisesti viime päivinä. Lämpötila on pyörinyt siinä 25-30 asteen välillä, aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja pieni tuulenvire estää totaalisen läkähtymisen. Sää täällä New Jerseyssä on a lot more convenient kuin Teksasin brutaali 40 celsiusta yhdistettynä 110 prosentin ilmankosteuteen. Täälläkin on kyllä tuo ilmankosteus suuri kun kerran aika lähellä merta sijaitaan, mutta lämpötila on silti siedettävä. Eilen illalla kymmeneltä oli vielä hellelukemat kun lähdin tapaamaan kaveria, mikä toi mieleen muutaman vuoden takaisen mahtavan Espanjan reissun (terveisiä Henrikalle, koskas mennään uusiksi?? ;) ) 

Mun au pair -vuosi Yhdysvalloissa lähenee vauhdilla loppuaan, enää reilu pari kuukautta jäljellä. Pari viikonloppua sitten sain toisen koulukurssini päätökseen, joka huipentui viikonloppuun Niagaran Putouksilla Canadan Ontariossa. Lähdettiin aikaisin aamulla bussilla New Yorkin Manhattanilta kohti Canadaa ja mulle hyvinkin tuskaisan kahdeksan tunnin matkan jälkeen saavuttiin USA:n ja Canadan rajalle ja nähtiin ensimmäinen vilaus Niagaran putouksista. Mulle nousi siis kuume kurkkukivun saattelemana sen bussimatkan aikana ja ehtisin jo pelätä, että mun viikonloppu on tuhoon tuomittu, mutta kuume vei kun veikin kurkkukivun pois ja särkylääkkeet vei kuumeen. 
Canadassa ikäräja nightclubeihin on 19 vuotta, joten juhlittiin siis kaksi yötä ja päivällä seikkailtiin putouksilla. Käytiin sellasella veneretkellä, joka vie ihan siihen putousten juurelle ja roiskeet oli sen mukaiset! Oli kyllä pysäyttävä kokemus kun kymmeniä tuhansia litroja vettä vyöryy voimalla nenän edessä. Ajatus myös siitä, että me ihmiset tuhotaan tätä planeettaa, joka tarjoaa tuhansia ja miljoonia vastaavia ihmeitä, sai kyyneleen kipuamaan silmäkulmaan.
Käytiin myös sellaisella puisella kävelyreitillä, joka on aivan putousten kyljessä ja henkilökohtaisesti pisin siitä itseasiassa enemmän mitä tuosta veneretkestä. Nillä puisilla portailla kävellessä oli mahdollista koskettaa putousten vettä kun samanaikaisesti osa tosta kylmästä vedestä valui jalkojen yli kastellen turistien housut polviin asti. Olisin voinu seistä siellä monta tuntia vaan toljottamassa ja huljuttamassa varpaita siellä vedessä. Illalla putoukset värjättiin valoilla sateenkaaren väreihin ja perjantaina oli myös ilotulitus valojen lisäksi. Sää oli koko reissun ihan mahtava, lämmintä ja aurinkoista! Jos joku au pairi, au pairiksi aikova, vaihto-oppilas, tai ihan vaan tavallinen tallaaja on joskus tänne lähimaastoon tulossa, suosittelen ehdottomasti käymään! Otin kuvia kameralla, mutta mulla ei oo tarvittavia välineitä, että saisin siirrettyä ne kuvat tähän iPadille, joten lisäilen kuvia sitten kun saan sen johdon/lisäosan hankittua. 

Viimeviikonloppuna mun pikkusiskon kummit saapuivat NYCiin lomailemaan ja pääsin moikkaamaan heitä sunnuntaina. Kierreltiin Central Parkkia ja syötiin lounasta siellä myöskin. Oli ihanaa nähdä täällä tuttuja Suomesta. Nyt uskon, että se maa on edelleen siellä olemassa ja ihmisetkin ehkä tallella! Lauantaina nukuin pitkään, jonka jälkeen suunnistin American Museum of Natural Historyyn New Yorkiin. Tuo museo on ehkä paras missä oon ikinä käyny! Suosittelen erittäin lämpimästi käymään!!! Se oli niin valtava ettei mulla riittänyt aika koko museoon, mutta meen jonain toisena viikonloppuna ehdottomasti uudestaan. 

Avokaado-kalkkunaleipää Central Parkissa

Jättikuplia

Maanjäristykset Yhdysvalloissa

Ei oo elävä. On täytetty. Tausta sisustettu ja maalattu niin aidon näkösesti, ettette uskokaan.

Dodo

Biodiversiteetti

Nih.

Poikien koulupäivät vetelee viimeisiään, kaksi viikkoa jäljellä. Täällä koulut loppuu siis tossa juhannuksen tienoilla, kun Suomessa loma on vietetty jo melkein kuukausi. Meidän Tennis Clubin uima-allas avattiin muutama viikko sitten ja ollaan niinä iltapäivinä kun pojilla ei muita aktiviteetta ole ollut, käyty siellä polskimassa. Mun perhe on myöskin alkanut nyt etsiä uutta au pairia ensivuodeksi eli nyt olisi ihana perhe tarjolla, jos joku on au pairiksi lähdössä elokuun puolivälin aikoihin! 

Meille kävi tuon mun nuoremman hostlapsen kanssa pikku vahingot viikko sitten. Pelattiin jalkapalloa tossa pihalla ja M onnistu potkasemaan sen pallon meiän autotallin ikkunasta läpi. Pari päivää myöhemmin sama toistui, tällä kertaa mun tähtäimen tilapäisen häiriön vuoksi. Ei hyvin mee. Pyydeltiin tuhannesti anteeksi.. 

Jos vielä muistatte niin viime postauksessa kerroin, että mulla on vielä viikko lomaa käyttämättä ja suunnitelmia kehittelin siksi viikoksi. Nyt sain vihdoin lentoliput ostettua, joten uskallan paljastaa mihin suuntaan seikkailuni tälläkertaa vie. Vastaus on: HAVAIJILLE! Elikkäs 11.7. istahdan kymmeneksi tunniksi lentohärveliin ja matkaan Yhdysvaltojen kaukaisimpaan kolkkaan. :) 
Suunnitelmissa on mahdollisesti vielä viikonloppureissu Washington D.C.:hen, mutta saa nähdä riittävätkö rahat ja aika. Toivottavasti! 

New York, New York
Koska rekisterikilvet joka osavaltiosta

Upeaa, lämmintä, ikimuistoista, seikkailullista, rentouttavaa kesää sinne Suomenmaahan, rakastakaa toisianne, kohta nähdään!!! 💋 🇫🇮🇺🇸




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti